Ennen ensimmäistä maailmansotaa yrityksen investointien painopiste oli siirtynyt kauemmaksi pelkästä sahatavarasta ja katse laajeni uusille toimialoille. Nähtävissä oli merkkejä metsäteollisuuden integraatiosta ja sen hyödyistä. Paperin valmistus oli Suomessa ollut oma teollisuuden alansa 1800-luvun alussa, jolloin raaka-aineena käytettiin vielä lumppua eli käytettyjä tekstiilejä.
Itsenäisinä sulfiittitehtaina aloittaneiden yritysten integroituminen sahayhtiöihin alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla, koska sahat tuottivat edullista raaka- ja polttoainetta sivutuotteina. Gutzeitin sahatoiminta kasvoi vuosien 1896-1913 välillä lähes nelinkertaiseksi lisääntyvän maineen ja ulkomaalaisen kysynnän myötä.
Kotkan Hovinsaaren saha vuodelta 1956, kuva ELKA
Pyrkimys käyttää puu hyödyksi mahdollisimman tarkasti ja arvokkaimmalla mahdollisella tavalla ajatuksena alusta saakka
Sahatavaran tuotanto lisääntyi, mutta samassa tahdissa syntyi kasvavia määriä sahausjätettä. Pienistä rimoista, sahanpurusta ja vastaavasta hankkiuduttiin ensin eroon polttamalla. Sattuma näytteli osaa, kun Gutzeit hankki lähes nimellisestä 500 markan hinnasta Kotkan Vuoripöllö -nimisen saaren rakennuskannan. Rakennukset ostettiin kannattamattomaksi osoittautuneelta yritykseltä Finska Träindustri Aktiebolagetilta, joka oli pyrkinyt jatkojalostamaan sahausjätettä muiksi tuotteiksi. Tästä virisi idea Kotkaan rakennettavasta sulfaattiselluloosatehtaasta, jonka toiminta perustui sahausjätteen hyödyntämiseen. Näin Gutzeit pyrki jo varhain hyödyntämään puun tarkasti ja arvokkaimmalla mahdollisella tavalla. Myös Ensoon, jonka kartonkitehtaan ja puuhiomon yhtiö oli hankkinut vuonna 1912, rakennettiin selluloosatehdas 1920-luvulla hyödyntämään tukkien lisäksi myös ohuempaa puuta , joka nykyään tunnetaan nimikkeellä kuitupuu.
Enson sellutehdas, kuva ELKA
Nykypäivänä, kuten yhtiön Suomen historian ajan, pyrkimys hyödyntää puu mahdollisimman tarkasti ja lisätä sen arvoa näkyy edelleen. Innovaatioiden avulla pyritään hyödyntämään puuta tavoilla, joita ei ole ennen kokeiltu.Tyypillisesti selluprosessissa puusta erotellaan selluloosa, kun taas hemiselluloosa ja ligniini poltetaan vihreäksi energiaksi mustalipeän kanssa. Kotkan Sunilassa on erotettu puun ligniini selluprosessista ja erikoiskuivattu sitä jo seitsemän vuotta. Stora Enson Sunilan sellutehtaan yhteydessä on koelaitos, joka valmistaa ligniinistä kovahiiltä, jolla voidaan korvata akkujen anodimateriaalissa käytettävä grafiitti, joka on uusiutumaton luonnonvara.
Uusien innovaatioiden lisäksi myös perinteistä tuotantoprosessia on jatkuvasti uudistettu pyrkimällä tekemään vähemmästä puusta enemmän. Esimerkiksi Imatran kartonkikoneilla saadaan erilaisten innovaatioiden lopputuloksena tehtyä yhdestä puukuormasta tuplamäärä kartonkia verrattuna 50 vuoden takaiseen aikaan, ilman että kartongin hyvät ominaisuudet kuten lujuus, kärsivät. Sahoilla tukki hyödynnetään entistä tarkemmin tukkiröntgenin, käyräsahauksen ja erilaisten sahakoneiden kehityttyä merkittävästi, ja puru ja kuori kerätään tarkasti talteen
Suomen suurin sulfaattiselluloosatehdas Kotkaan 1920-luvulla
Mallia Gutzeitin Kotkan sulfaattitehtaaseen saatiin kilpailevalta Hallan tehtaiden (Halla Aktiebolaget) yhteyteen rakennetusta laitoksesta. Tehtaiden tarpeet nielivät mäntyä sekä pieniä kuusipuita. Sulfaattiselluloosankeittomenetelmäksi valittiin natronlipeämenetelmä. Pahanhajuiset kemialliset sivuaineet muodostuivat sulfaattiselluloosan tuotannon haitaksi. Vaikka tehtaan perustaminen oli elinkeinovapauden puitteissa ilmoitusasia, Gutzeit kuitenkin hankki Kotkan kaupungilta luvan kyseisen tehtaan rakentamiseksi etukäteen. Viranomaiset myönsivät luvan rakentamiseen. Hajuhaittojen poistamiseksi etsittiin ratkaisua, mutta sopivaa menetelmää ei ollut vielä kehitetty. Kotkasta tuli Suomen suurin sulfaattiselluloosatehdas 1920-luvulla. Toimintaa ohjasivat jatkuvat parannukset, kuten vuonna 1924 käyttöön otetut suodattimet, joilla käsiteltiin lipeästä kirkasta keitto-osaston käyttöön. Sulfaattiselluloosan markkina-asema vankistui laadun nousun tahdissa. Siitä saatiin kestävää kääre- ja säkkipaperia esimerkiksi painavien sementtisäkkien valmistukseen.
Nykyään Stora Enson sellutehtaiden yhteydessä on yleensä kartonkia tai paperia valmistavia koneita, jossa sellu jalostetaan suoraan uusiutuviksi kartonki- tai paperilaaduiksi. Stora Ensolla on tänä päivänä Suomessa kaksi sellutehdasta, joiden yhteydessä ei ole jatkojalostusta eli Sunilan sellutehdas Kotkassa ja Uimaharjun sellutehdas Joensuussa Imatralla, Oulussa, Varkaudessa ja Heinolassa sellu ohjautuu suoraan kartongin valmistukseen. Anjalankosken tehtailla raaka-aineena on sellun sijasta puuhioke. Sellutuotantoa tarvitaan edelleen ja sellu on lähtökohta uusille innovaatioille. Sunilan tehtaan mahdollisuus erottaa ja erikoiskuivata ligniiniä on hyvä esimerkki jatkojalostuksesta, jota ei olisi ilman sellutehdasta.
Tavoitteena hiilidioksidipäästöjen puolittaminen
Stora Enson tehtaat myös pyrkivät hyödyntämään, kierrättämään ja minimoimaan kaiken tehtaalla syntyvän jätteen. Esimerkiksi yhtiön Imatran tehtailla jätteiden hyötykäyttö on maailman huipputasoa – yli 99 %. Tehtaiden käyttämä vesi kierrätetään prosessissa useaan kertaan. Imatran tehtaiden käynnissä olevan puunkäsittelyn 80 miljoonan euron investoinnin jälkeen veden käyttö pienenee merkittävästi. Oulun tehtaan 350 miljoonan euron investoinnin yhteydessä, jossa paperikone muunnettiin kartonkia valmistavaksi, käytettiin myös 40 miljoonaa euroa ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Investoinnin jälkeen tehdas pystyi muun muassa siirtymään biopolttoaineiden käyttöön, mikä vähensi tehtaan hiilidioksidipäästöjä noin 80 prosenttia. Anjalankosken tehtailla kirja- ja aikakausilehtipaperin ja kartongin tuotantoprosessin sivutuotteena syntyy kuitulietettä, joista ei voi tehdä enää kartonkia tai paperia. Perinteisesti lietteitä on käytetty bioenergiaksi, mutta sitä voi myös nykyään hyödyntää maanparannusaineena maaperän kasvukunnon parantamiseen ja ympäristönsuojeluun.
Stora Enson vastuullisuustavoitteet ovatkin kunnianhimoiset: vuoteen 2030 mennessä yhtiön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt pyritään puolittamaan.
Edelläkävijä sähkön kantaverkolle
Sahausjätteelle löytyi aikanaan toinenkin kohde, kun Kotkan Hovinsaareen rakennettiin sähkövoimakeskus. Tuolloin Suomessa ei vielä ollut sähkön laajaa kantaverkkoa. Yritykset tai osuuskunnat olivat edelläkävijöitä. Sähkö tehosti työskentelyä jo pelkästään takaamalla tehdashallien valaistusta. Hovinsaaren voimakeskuksesta sähkö johdettiin maakaapelia pitkin tehtaille. Kyseinen voimalaitos käytti energianlähteenään Hovinsaaren sahausjätteitä. Menestyvää sulfaattiselluloosatehdasta laajennettiin jo 1907. Selluloosan lisäksi Gutzeit ryhtyi 1910-luvun taitteessa hyödyntämään männynpihkaa valmistamalla luonnonhartsia ja tärpättiä. Kuluttajille tämä tarkoitti esimerkiksi puurakennuksissa tarvittavien aineiden, kuten vernissan tarjonnan kasvua markkinoilla. Samoin tärpättiä hyödynnettiin maaliteollisuudessa ja puhdistusaineena.
Mäntysuovan valmistus alkoi myös Kotkasta
Myös mäntysuovan teollinen valmistus alkoi Kotkassa 1920-luvulla, kun Enso-Gutzeitin insinööri Alfons Hellström keksi, kuinka mäntyöljyä pystyttiin tislaamaan mäntysellusta. Sekaan pantiin vain tuotannossa syntyneitä jätteitä, lipeää, seulottua soodaa ja fosfaatteja, ja siitä syntyi matonpesijöiden luottopuhdistusaine. Mäntysuovasta kehitettiin myös nestemäinen tuote, joka sai huomattavaa suosiota. Tuotetta markkinoitiin mitä moninaisimpiin käyttötarkoituksiin: matonpesusta villan huovuttamiseen ja saranoiden voitelusta suksien voiteluun. Se sai suorastaan ikonisen aseman kotitalouksine puhdistusaineena. Mäntysuopaa yritettiin markkinoida myös ulkomaille, mutta tuontirajoitukset ja korkeat tullit tyrehdyttivät uuden tuotteen tuomisen markkinoille. Kun mäntysuopaa tarjottiin markkinoille sekä pala että nestemäisessä muodossa, siitä tuli hittituote Suomessa, varsinkin kun ulkomaiset saippuat olivat 1920- ja 1930-luvun Suomessa vaikeasti saatavia ja kalliita. 1920-luvun puolivälistä alkaen mäntysuopa nousi Enso-Gutzeitin tärkeimmäksi puukemian tuotteeksi. Mäntysuopa oli halpaa moniin muihin pesuaineisiin verrattuna ja sen puhdistusteho perustui liotukseen mekaanisen hankauksen sijaan. 1950-luvun alussa mäntysuovan valmistus siirrettiin Kotkasta Imatran Kaukopäähän, kun tuotanto siellä kasvoi ja mäntyöljyä saatiin sivutuotteena runsaasti. Siellä tuotanto jatkui aina 1980-luvun alkuun saakka, jolloin liiketoiminta myytiin. Tänään mäntyöljyä käytetään pääasiassa biodieselin raaka-aineeksi.
Enso-Gutzeitin vanhoja Mäntysuopa-mainoksia, kuvat ELKA
Gutzeitin toiminta oli laajentunut siten sahatavaran ja sellun lisäksi puukemian teollisuuteen. Selluloosatehtaan tuotteita vietiin hyvällä menestyksellä ulkomaille etenkin Iso-Britanniaan. Muita tärkeitä vientikohteita olivat Belgia, Alankomaat, Ranska, Saksa ja Italia. Pienempiä eriä saatiin kaupattua myös Yhdysvaltoihin, Baltiaan, Venäjälle ja Japaniin. Tänä päivänä pääosa sellusta käytetään yhtiön omilla tehtailla. Markkinasellu Pohjoismaisilta tehtailta myydään pääasiassa Eurooppaan. Lisäksi yhtiöllä on sellutehtaita Etelä-Amerikassa, josta sellu viedään pääasiassa Aasiaan ja Eurooppaan.
Lue lisää Stora Enson 150-vuotisesta historiasta:
Stora Enso aloitti sahasta Suomessa 150 vuotta sitten – puutuotteet edelleen strategisesti tärkeitä
Stora Enso Suomessa 150 vuotta: suomalainen osakeyhtiö perustettiin 1897
Lähteet:
Historiaosuudet tuottanut Katja Tikka, Milja Mantela ja Ville Eerola / Helsinki Walks
Kirjallisuus
• Ahvenainen, Jorma 1992: ”Enso-Gutzeit Oy 1872-1992 - I osa vuodet 1872-1923”. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Ahvenainen, Jorma 1992: ”Enso-Gutzeit Oy 1872-1992 - II osa vuodet 1924-1992”. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Aunesluoma, Juhana 2007: ”Metsäteollisuuden maa. 3, Paperipatruunat: Metsäteollisuus sodassa ja jälleenrakentamisessa 1939-1950.” Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Finnjet Historical Society ry. 2021 [verkkosivu] [viitattu 20.6.2021]. Saatavissa: https://finnjet.fi/fi
• Enso-Gutzeit 1945: ”Enso-Gutzeit osakeyhtiön toimintakertomus vuodelta 1944”. Tilgmannin kirjapaino, Helsinki.
• Enso-Gutzeit-Tornator -henkilöjulkaisu 4/1937.
• Gripenberg, Lennart 1924: ”Aktiebolaget W. Gutzeit & Co. 1872-1922”. Frenckellin kirjapaino osakeyhtiö, Helsinki.
• Halonen, Maija 2009: Pankakoskelaisuus, Elämä muuttuvassa tehdasyhdyskunnassa – Pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopisto, Joensuu.
• Hoving, Victor 1961: ”Enso-Gutzeit osakeyhtiö 1872-1958 – II osa”. Frenckellin kirjapaino osakeyhtiö, Helsinki.
• Häggman, Kai 2006: ”Metsän Tasavalta. 2, Suomalainen metsäteollisuus politiikan ja markkinoiden ristiaallokossa 1920-1939.” Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Karonen, Petri 1992: Enso-Gutzeit oy laivanvarustajana: Oy Finnlines ltd ja Merivienti Oy vuosina 1947-1982. Enso-Gutzeit oy historia- ja perinnejulkaisuja 9, Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Kuisma, Markku 2006: ”Metsäteollisuuden maa. 1, Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-1920.” (2., korj. p.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Kuisma, Markku 2016, Valtion yhtiöt, Nousu ja tuho. Siltala, Helsinki.
• Michelsen, Karl-Erik, Suomen selluteollisuuden teknologinen muutos v. 1885-1919 - paperiteollisuuden tuotantokustannuksista alentavana tekijänä. Helsingin yliopisto 1983.
• Puukila, Tiia 2020: ”100 vuotta mäntysuopaa” Metsälehti 12/2020. Saatavilla osoitteessa https://www.metsalehti.fi/artikkelit/100-vuotta-mantysuopaa/#9b099cc7 (katsottu 31.7.2021)
• Rintamäki Tuomo 1988: Teknologinen muutos Suomen selluteollisuudessa vuosina 1920-1938 esimerkkinä Enso-Gutzeit osakeyhtiö. Helsingin yliopisto, Helsinki.
• Seppänen, Terhi 1990: Enso-Gutzeit osakeyhtiön Saimaan laivasto-osasto puunkuljettajana vuosina 1920-1939. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Sivonen, Satu 1993: Enso-Gutzeit osakeyhtiön selluloosateollisuus maailmansotien välisenä aikana. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Stora Enso Oyj 2002: ”Stora Enso 2001”. Libris, Helsinki.
• Uimaharjun sellutehdas. Dokumentti, YleAreena. Katsottu 5.9.2021. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/30/uimaharjun-sellutehdas
• Vaalama, Erkki 1987: Enso-Gutzeit oy Pankakosken kartonkitehdas. Enso-Gutzeit, Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Vuorenpää, Pirjo 1990: Johan Parviaisen tehtaat Oy:n vaneritehtaan toiminta vuosina 1913-1936. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
Muut
• Enso-Gutzeitin vuosikertomukset ja henkilöstöjulkaisut 1930-2000-luvut. Elka.
